''I could live in your old car with the broken stereo''

En muista, koska olisin kirjoittanut viimeksi tänne. Onkohan se ollut edes tänä vuonna? Vaikka nyt elellään jo syyskuuta. Taitaa olla paras mennä tarkastamaan viimeisimpiä tekstejä ennen kuin jatkan pidemmälle.

Luin viisi viimeisintä tekstiä, eli noin vuoden taakse päin. Vuosi sitten, unelmoin juuri tällaisesta. Työelämästä, pienestä perheestä, kodista ja rakastamisesta. Nyt minulla on kaikki mitä haluan.(paitsi koira ja sipsiä) Minulla on tyttöystävä, jota rakastan niin lujaa, että en tiennyt ennen tällaisesta. Meillä on yhteinen koti Tampereella ja kissa. Minulla on pieni perhe, sen lisäksi vähän isompi perhe, joka ei ole kaukana. Tämän lisäksi minulla on ihania ystäviä, sekä työpaikka, missä on mukavia lapsia.
Kyynel tavoittelee poskeani, sillä ikävä saapui juuri tyttöäni, joka on töissä.

Meidän elämä on arkea, johon en osaa kuvitella kyllästyväni. Toivon lujaa, ettei hänkään. Uskon, että voin alkaa keskittyä pian enemmän kirjoittamiseen. Sitä minulla on myös ikävä. Kirjoitan muutaman hassun kerran joka toinen kuukausia, luovuuteni on kadonnut ja tiedän syyn. Välttelen asioita mistä ennen kirjoitin paljon, tunteita ja etenkin sitä kaikista syvintä ja polttavinta. Pelkään, että päästyäni kirjoituksen makuun, se mistä kirjoitan, viedään minulta. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että en halua kirjoittaa kenestäkään muusta kuin hänestä. Miksi en kirjoittaisi, hölmöä on pelätä ja tukahduttaa sillä intohimo, joka on ollut suuri tekijä mun valintojen takana pienestä pitäen. Toivon ja haaveilen niin, että jonain päivänä olen kirjailija.

Haluan hänet kotiin nyt heti, tahdon olla pusuteltavana pitkään, ennen kuin mennään nukkumaan, minkä pitäisi tapahtua pian, koska aamulla herätään aikaisin ja lähdetään korkeasaareen. En edes halua tietää, kuka olen ilman häntä.

''kanssasi jätän ja unohdan mustan ja routaisen maan''

Hän sanoi, että otetaan kissoja vähintään kaksi. Minä siihen vastasin, että en pidä kissoista eikä koskaan oteta. Oikeasti mielessäni ajattelin, että otetaan vaan, otetaan vaikka kymmenen jos se saa sinut onnelliseksi. Minä tulen varmaan minne tahansa sinä minua vain pyydät. Eikä edes tuntemattoman ihmisen juhlat tunnu pahalta, kun tiedän, että se saa sinut iloiseksi. (En pidä juhlista) 

Tänään katsellessani hänen kanssa, kun hän sai lakin päähäsi ja todistuksen käteesi tiesin, että haluan hänet kaikilla tavoilla miten on mahdollista. Yksi pieni vilautus vastustamatonta hymyä pelastaa mut joka kerta uudestaan ja uudestaan. Emme ole mitään tylsää seilaamista ja mielestäni mikään ei sovi minulle nyt niin kuin hän. 

''nähtiin vasta eilen, nyt on vaikeaa liikennevaloissa odottaa''

Mun aikaa valuu liikaa hukkaan. On epämukavaa huomata omia defenssejään. Kankaanpäässä en tee mitään, mun päivä menee koulussa, sängyllä ja lattialla makoilemisessa, syömisessä ja puhelinta selaillessa, siihen puhumisessa ja ikävöimisessä. Mulla on taas korvatulehdus, nyt oon onneksi jo voiton puolella. Eilen mua ahdisti olla minä, mutta onneksi hän oli siinä. Eilen oli muutenkin huono päivä, en olisi halunnut päästää mun tyttöä bussiin ilman minua. Luulen kuitenkin, että se eilinen ahdistus oli hyvä, koska tänään olen tehnyt asioita ja elämä on tuntunut hyvältä. Aamulla kävin torilla, päivällä olin mun lempi kahvilassa serkun kanssa ja illalla mun kaveri tuli meille. Vitsi kuinka helppoa oli vaan olla ja jutella ja suunnitella elämää. Ai ja oli myös kuoharia ja pizzaa.

Nyt oon koittanut nukkua jo liian kauan, mulla on ikävä. En malta odottaa seuraavaa iltaa. Oon onnellinen, kun huomaan hänen ilmeestään mitä hän ajattelee. En anna pois sitä mitä saan, tunnen sun hipaisunkin vielä päivien kuluttua mun kasvoilla. Tunnen, kun katsot mua ja jäät kiinni mun kauluspaitaan. 

Nyt, kun mietiskelen tarkemmin, ei minua edes pieni paikallaan polkeminen haittaa. Onhan niin ollut ennenkin ja aina joskus kuitenkin löydän itseni liikkuneena. 

Viime viikolla oli lunta ja oli kaunista, nyt on vaan vesisadetta.

''Lauluihin valaiden ja sun kainaloon nukahtaen''

Kaksi viikkoa työharjoittelua takana ja kaksi edessä. Pärjään paremmin kuin odotin. Päivät kuluvat ja viihdynkin niin hyvin, kun asenteellani on tällä hetkellä mahdollista. Viihdyn myös kotona, mulla ei ole ikävä asuntolaan. Joka toinen tai vähintään joka kolmas ilta on ikävä parhaan ystävän luo, mutta sekin helpottaa kyllä melkein kännykän välityksellä. 

Myönnän, että mun kotona viihtyminen ei johdu pelkästään mun perheestä tai kavereista. Se johtuu yhdestä, kenen silmiä voisin kehua päivästä toiseen, kenen hiuspehkoa voisin tuoksuttaa illasta toiseen. Mulla on niin kotoisaa.

Käytän kirjoitusta ekaa kertaa viikkoihin näin terapeuttisin merkityksin, kun kirjoitan, että mua sattui katsoa niitä kyyneleen täyttämiä kasvoja tänään. Minua sattuu ajatella niitä ja toivottavasti näen ne huomenna iloisina, 

Minulla ei ole kaihoa silmissäni, eikä minun tarvitse etsiä tarkoitusta kokoajan. Minä en kaiu ja tunnen melkein kaiken. Viini maistuu tänäkin iltana hyvältä ja ei niin kauaa, että saan silittää pörröistä tukkaasi sinun nukahtaessasi.

''en halua mennä, mutta en voi muutakaan''

Kreetalta eilen palattuani, lupasin itselleni ainakin kaksi asiaa.

-Matkustan tulevaisuudessa enemmän (varsinkin etelään)

-Syön parempaa ruokaa Suomessakin

nyt sattuu

''aurinko alkoi sarastaa, antauduin''

Alan hahmottaa mitä haluan elämältä nyt. Oon tehnyt asioita, mitkä tuntuu oikeelta. Oon elänyt niin, että on ollut enemmän hyvä olla, kun joskus muulloin. Suoritan velvollisuuksia, mutta keskityn paljon muihinkin asioihin. En keskity stressaamiseen, vaikka on ilta ja koulut on juuri alkanut. Tykkään siitä, että muutun. Tykkään siitä, että tiedän pystyväni olemaan sellainen, millainen olen ja olemaan vielä onnellinenkin niin. On ihana oppia kokoajan niin paljon uutta itsestään ilman, että antaa sen sekottaa. 

Yleensä kirjoitan asioita, mitkä vaivaa mun mieltä, tai asioista, mistä haluan jotakin muistiin. Seuraavaa mun ei tarvitse kirjoittaa kummastakaan syystä. Luulen, että en unohda sitä tuntemusta vaikken siitä mihinkään kirjoittaisikaan. Sitä oloa, kun maattiin vierekkäin yön kylmäämällä kalliolla sun kotisi vieressä. Sirkkojen siritys kuului lujaa ja sanoit, että tulee mieleen jokin ulkomaa. Taivaalla oli tähtiä ja mä näytin sulle mikä on otava. Mun oli kylmä, mutta silti kaikki siinä hetkessä oli oikein. Ja tälläkin kertaa, se hetki oli kauniimpi kun miten sen voi edes sanoittaa.

Koululla on ihan kivaa ja asuntolassa on mun paraskaveri, jalkapallo jää väkisin takaa-alalle, vaikka toisaalta en haluaisi yhtään. Välillä kaipasin viikon aikana kotiin ja tulen kaipaamaankin. Mutta se ei haittaa. Mulla on enään vuosi jäljellä ja mä pärjään loistavasti ilman, että hoen sitä. (note to myself)

''pussaisitko mun kaa, vaikka oisin vatsataudissa?''

Mistä sen voi tietää milloin pitää juosta päin ja milloin juosta pois? Hassua on, kuinka pienessä hetkessä voi tuntea itsensä niin tyhjäksi ja sitten taas niin kylläiseksi. Olen niin ääripäästä toiseen hukkuva ja hän on niin kaunis. Huomenna alkaa koulu, mun kahteen maailmaan tulee kolmas lisää ja koitan saada itseni tasaantumaan. Tiedän, että nyt on hyvä näin, mutta ei mikään riitä mulle. Mikään ei riitä, jos en riitä itselleni. Mun loman vikapäivä oli hyvä ja uskon, että se ennustaa jotain sametinpintaisen hienoa.(Kuulostaapa kornilta) 

''tässä oon ja sun katseesees mä antaudun''

Ihanat neljä päivä Tallinnassa. Ensimmäisenä päivänä olisin voinut vaan istua kadun kulmassa ja tuijotella iloisesti naureskelevia ihmisiä ja katsella katutaiteilijoita. En voinut olla  heittämättä kolikoita heidn hattuihinsa! En voinut olla hymyilemättä, kun iloisesti rämpyttelevät klopit lauleskelivat kaduilla.
Toisena päivänä olin ikävän kourissa yhden luo. Samoin kolmantena ja neljäntenä. Silti oli ihanaa, usein uppouduin ajattelemaan millaista olisi asua Tallinnassa. Vähän ehkä salaa tahtoisin, mutta varmaan vaan kesäisin. Vähän uppouduin myös miettimään mitä tekisin jos yksi olisi ollut mukanani. Näin myös ensimmäistä kertaa unta sinusta, ihan kuin kirjottaisin tätä tekstiä hänelle. Se vaan tuntuu luontevalta.
Minä kun olin aivan varma, että tänä kesänä en tuntisi näin. Ajattelin, että tänä kesänä kukaan ei tuntuisi tältä. Ajattelin, että kaikki tuntuisivat ihan kivalta ja niin on ihan hyväkin. Ajattelin ehkä, että olen hauras. Nyt haluan vain, että tulet luokseni. Haluan, että kukaan ei näe minusta näitä ajatuksia, nutta samalla haluan soittaa sinulle keskellä yötä ja kertoa, että puren huultani joka kerta yöllä, kun herään ja ajattelen sinua. Yksi yö vielä.

''mullonikäväsua on ainut rivi jonka valmiiksi saan''

Alku kesästä mulla ei ollut kesä- eikä lomafiilis, nyt mulla on molemmat. Mun kesä on ollut niin ihana ja ikimuistonen, että voisin kirjoittaa siitä monisivuisen kirjan ja kerrankin mulla olisi sellainen olo, että joku voisi lukea sen tylsistymättä. Oon niin ylpeä kaikesta, enkä haluaisi vaihtaa sekuntiakaan. Vaikka ei kaikki ole niin hienoa ollut ja joitain asioita voisi ehkä katua, mutta en kadu. Ainakaan tällä hetkellä. Oon tehnyt niin paljon asioita ja tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut itseluottamusta. Oon käynyt monilla ihanilla picnikeillä, ajellut autolla yömyöhään, pelannut jalkapalloa, ollut sukulaisilla, lojunut pihalla läpi yön kuunnellen musiikkia, nukahtanut kauniisiin käsiin, ikävöinyt, käynyt muutamalla keikalla, nukkunut teltassa, suudellut Olavi Uusivirran laulaessa taustalla ja viettänyt elämäni yhden parhaista viikonlopuista ruisrockissa! Oon kerrankin tehnyt niin paljon asioita mitä ennen vain suunnittelin. Viikon päästä lähden Viroon ja sen jälkeen parhaanystävän luo ensikertaa koko kesän aikana, enkä malta odottaa sitä tunnetta, kun saan sanoa ihan mitä mieleen tulee ja itkeä onnesta, kun tää ikävä vihdoin loppuu. Tänäkin yönä mä aidosti pidän mun elämäntavasta, vaikka päätinkin ennen kesää etten käytä tätä kesää liikaa ikävöimiseen, niin pakko myöntää että nyt mulla on parhaankaverin lisäksi yhtä toistakin ikävä.

Ps. Mun täytyisi kirjoittaa useammin, tulee niin vapautunu ja ilonen fiilis!

''Sanotaan vielä on hetki aikaa, ei mennä vielä''

En tiedä kirjoittaisinko ensin mitä mulle kuuluu, vai miten mun vappu meni. No ehkä lopetan siihen iloisempaan aiheeseen eli vappuun.
Mulle kuuluu ihan hyvää. Joinakin päivinä en jaksaisi nousta millään ylös ja joudun keksimällä keksimään syitä miksi nousisin. Joinakin päivinä en malttaisi mennä illalla nukkumaan, koska voin sanoa elämäni olevan niin ihanaa, että en tahtoisi tuhlata sekunttiakaan sängyssä makoilemiseen, saati  nukkumiseen. Toisaalta ärsyttää, kun elämä menee päivästä päivään vuoristoratailuun, mutta mä en ehkä edes haluaisi sen olevan toisin. Sillä silloin, kun mä rakastan sitä päivää missä elän, ei mikään vaan voisi olla paremmin. Eli ehkä mä korjaan, että mulla menee paremmin, kun ihan hyvin. Mulla on niin ihania ihmisiä mun ympärillä päivästä toiseen, että en osaa kiittää ketään heistä niin paljon, kun haluaisin. Mulla on ihmisiä, joidenka näen pysyvän mun vieressä vaikka oonkin vähän (välillä paljonkin) liian rasittava ja typerä.

Sitten vappuun. Joku vois ehkä ihmetellä, kun kirjotan että mulla oli ihan loistava vappu. Mutta mulla oli. Joo väsähdin nopeesti ja loppu illasta surkuttelin, mutta ihan sama. En halua miettiä sitä, vaan sitä kun makoilin maassa ja mun teki mieli haljeta ilosta. Haluan miettiä sitä, kun mulla oli turvallinen olo. Turvallinen olo siellä missä on niin hitosti ihmisiä ja melua. Se ihmis paljous ja melu ei tuntunut pahalta. Tästäkin voin kiittää mun ystäviä. Olin ilonen siitä, että mun yks parhaista kavereista raahautui tänne Raumalta saakka. Oon myös onnellinen siitä, että ihminen kenen kanssa en muutama kuukausi sitten olisi osannut ajatellakkaan viettäväni vappua enään yhdessä, oli meidän kanssa.

Mun tekee mieli kirjoittaa miljoonasta muustakin asiasta. Muunmuassa tästä hitonmoisesta työharjoittelu stressistä ja siitä kuinka mua harmittaa mun kirjoittamattomuus. En kuitenkaan halua miettiä niitä tämän enempää nyt, vaan pistän musiikin täysille ja haen teetä. 

Pakko kirjoittaa loppuun vielä jotain selviytymisestä. Viimeksi, kun kirjoitin ajattelin, että en saa työharjottelupaikkaa, kun aloitin etsimisen niin myöhään, mutta jes saimpas! Kirjoitin myös, että en jaksa harjoitella teoriakokeeseen, mutta nyt mä oon päässyt sen läpi. Oon sittenkin saavuttanut jotain velvoitteita, vaikka kesätöitä en saanutkaan.

''And there’s a lesson waiting to be learned''

Äsken mä makoilin ikkunan alla tuijottaen mustaa taivasta. Tähtiä ei näkynyt tänäkään yönä, silti sitä tummaa mitäänsanomatonta taivasta olisi jaksanut katsella varmaan tunnin lisäksi toisenkin. Sillä kun sitä tuijottaa, siitä muuttuukin mitäänsanomattoman sijasta sanoinkuvaamaton.

Maailma on niin täynnä kauniita asioita, mutta ihmiset antavat niiden vain liukua ohitse. Pitääkö tehdä jotain kummallista, että voi antaa itsellensä aikaa rauhoittua ja huomata niitä upeita pieniä asioita. Eikö niitä ansaitse huomata muuten? Kaikki ansaitsevat huomata ympärillään olevan rumuuden lisäksi kauneuden. Jokaisen pitäisi ottaa aikaa itselleen, jokaisen pitäisi antaa aikaa huomata ne kauniit asiat, joita on jokapaikassa. Kaiken sen kaaoksen seassa on niin paljon kiehtovia kaunoisia juttuja. Pitää vain hankkia oikeanlainen mielentila ja katsella ympärilleen. Katsella ympärilleen niin hiljaa, että kukaan ei kuule. Pitää aluksi uskoa kaikkeen, että lopulta tietää mitä kannattaa uskoa. Eikä kaiken aina tarvitse olla totta, että niihin voisi uskoa.

''kuinka kaunis on maa ollut on ainiaan''

Mulla on hiihtoloma ja oon niin korkealla. En osaa eritellä niitä asioita, mitkä mut saa niin onnen huipulle erityisesti tällähetkellä. Voisin kuitenkin nyt yrittää tylsyyttäni listata niitä asioita tähän:
-oikean suunnan etsiminen
-kokonaan valvottu viimeyö kaverin ja viinin seurassa
-tämän päivän teehetki toisen kaverin kanssa
-itsekuri, minkä olen vihdoinkin löytänyt(ainakin joissain asioissa)
-raikas ulkoilma
-saman katon alla oleva perhe
-Olavi Uusivirran vanha levy
-Jopa tämänhetkinen täysinäinen hiljaisuus ja yksin oleminen saa mut hymyilemään
Kuka sanoo, että risteyskohdissa ei ole polkuja muualle tai tilaa tehdä omia polkuja?
Oon nyt niin iloisella tuulella, että yritän väkisin pitää itseäni hereillä, etten vain tuhlaisi tätä ihanaakin ihanampaa fiilistä.

''everything's a mess and no one likes to be alone''

Paljon nopeita aamuja, välillä heräilen kaveri kainalossani, toisinaan jonkun jalka heitettynä selkäni päälle. Harvoin herään tai käyn nukkumaan yksin. Hyvä niin, sillä enhän mä pidä yksin nukkumisesta. (Tai ehkä pidänkin, en tiedä edes.) Jokatapauksessa, aamut on laiskoja. kouluun en mene enää ajoissa, aamupalalle en jaksa edes yrittää raahautua. 

Olen parina päivänä pitänyt oikeasti kahvista, siitä hajusta en tosin kertaakaan. Tahdon muuttaa muualle, jonnekin missä mulla on kaunis kattoparveke, josta mä iltaisin katselen ohikiitäviä autoja ja ihmisiä, tosin en tahdo tehdä sitä yksinäni. 

Käyn autokoulussa, en osaa päättää pidänkö ajamisesta lainkaan. Se jännittävyys on kyllä kivalta tuntuvaa, niin kuin melkein kaikki uudet asiat. 

Oon istunut paljon bussissa, edelleen se inspiroi mua huimasti. 

Piti kirjoittaa kaikenlaista kuukauden sisällä tapahtuneista jutuista, mutta kaikki asiat vaan pomppii mun päässä niin sekavassa järjestyksessä, että tämän kirjoittamisesta tulisi kaaos. Joka tapauksessa, yksi kaunis ihminen lisää on löytynyt ja nyt alan nukkumaan.

''You need to get lost before you get found''

Tässä mä istun mun sängyllä ja juon glögiä, heikottaa. Heikottaa, mutta silti hymyilyttää. Kaikki on niin irrallaan. Olen taas niin kuin se tyttö kahdeksannelta luokalta. Tavoittelen mahdottomuutta, unelmoin ilman minkäänlaisia rajoja. Haluaisin tehdä sitä ja tätä, enkä mä tiedä aionko estää itseäni. Oli niin ihanaa upota omiin unelmiin, mikään ei estänyt mua, mikään ei satuttanut mua. Kappale, joka soi hiljalleen mun unelmoidessa taustalla, vei eteenpäin. Se vaan vei ja vei. Uskon sittenkin maailman kauneuteen.

''minä en lähde luotasi mihinkään''

Pitäisin lumen sateesta, jäätyneestä nenänpäästä, lämpimästä takkatulesta ja siitä, kun liukastuu ja kaatuu ja siitä, että hän olisi tässä. Eikä edes haittaa vaikka kaatuminen vähän sattuisikin. Voisi vaan naureskella hysteerisesti, mutta ei. Ei, koska ei ole lunta, eikä oikeastaan edes pakkasta. Alan pikkuhiljaa luopua toivosta valkoista joulua kohtaan. 

Kuitenkin ilman luntakin mun viikonloppu oli ihana, on vaan niin hyvä olla hänen kanssaan. Kun hän makasi pää sylissäni tänään, toivoin, että se muutaman minuutin ruokalepo olisi kestänyt iltaan asti, mutta hänen piti lähteä. Mulla on niin tyhjä olo ilman häntä. Mun vieressä on tyhjä tila, joka pysyykin tyhjänä ainakin ensi viikonloppuun saakka. Onneksi mun villapaita edes tuoksuu hänelle. Tunnen oloni niin säälittäväksi, mutta minkä mä sille voin. Oon vain yksi hömelö unelmieni kanssa.(En tiedä sopisiko tollo kuitenkin hömelön tilalle?) Näin muuten viikolla muutamiakin tähdenlentoja ja joka kerralla toivomukseni oli sama. Päätin kuitenkin, että jos ensi viikolla niitä vielä näkyilee, aion toivoa muutakin. 

Mulla ei ole oikein ollut aikaa kirjoittamiseen. En ole kirjoittanut mitään mihinkään. Onhan mulla oikeasti ollut aikaa, mutta jostain syystä tuntuu, että ei ole. Aion tehdä nyt asiaan muutoksen, huomaan heti, että asiat eivät lähde päästä millään, kun en ole vellonut niitä paperilla. 

''So pretty, so smart''

Tavallista, meidän tavallista ja se on ihanaa. Käytiin elokuvissa ja syömässä, muuten vaan oleiltiin, katseltiin telkkua, pelattiin korttia ja saunottiin pitkästä aikaa. Olen niin, niin onnellinen ja kiitollinen hänestä ja meistä.

Katselin, kun hän söi kebabia ja silloinkin hän oli kaunistakin kauniimpi. Lehdettömät puutkin junasta katsellessa näytti kaikessa haikeudessaan kauniilta. Se kuuluu kai onnellisuuteen. Se, että haluaa käpertyä toisen kainaloon ja piirtää sydämiä toisen iholle, kuuluu kai ikävään. 

Huomenna on paluu asuntolaan, eikä hän olekaan siellä.

''i climbed the tree to see the world''

Sain leiriohjelman omalta osaltani lähes kokonaan suunniteltua, eikä mitään valittamista vaikka vähän hutiloinkin. Nukuin huonosti ja heräsin taas ihan turhan aikaisin ja aivan turhan yksin. Hänen tuoksunsa oli onneksi kuitenkin vielä tyynyssäni edellis aamun jäljiltä ja taas minä kirjoitin lauseen hänestä, vaikka ei ollut lainkaan tarkoitus. Koira makaa mun jalkaa vasten ja se lämmittää mukavasti, vaikka rypistikin tärkeitä papereita. Minä kuuntelen biisiä ''mitä onni on'' eikä siinä edes kerrota mitä se sitten on. Luulen tällä hetkellä tietäväni aika hyvin mitä se on, joten ei haittaa. Nyt biisiksi vaihtui ''ilman sinua olen lyijyä'', enkä varmasti aijo kuunnella sitä loppuun, vaan vaihdan hieman iloisempaan. On niin vapauttavaa kirjoittaa kaikkea turhaa mitä mieleen tulee.(Kannattaa kokeilla) Kirjoitin muuten kai kolmannen kerran sanan ''turha'' tähän tekstiin, oikeastaan neljännen ja nyt tekee mieli kirjoittaa se joka lauseeseen. Tänään on ollut laiska päivä ja tämä postaus jäi aivan kuin kesken, mutta suuntaan kohti videovuokraamoa joten jääköön.

''stranger or may i call you my own''

Luin juuri postaustani tasan vuosi taaksepäin. Minulla on yhdessä kuvassa täsmälleen samat flanelliset liian isot yöhousut, jossa on tipuja ja jotka ovat mummin vanhat. Sinä päivänä heräsin samanlailla, kun tänäänkin. Liian aikaisin, pienten tassujen tepastellessa selkäni päällä. Muistan sen päivän hyvinkin.(Puhun aivan kuin siitä olisi jo pitkäkin aika.) Vaikka ei ole, siitä on tasan vuosi. Niin suuri asia on muuttunut.

Sinä päivänä oli kylmä ja satoi, nautin sateesta, mutta minulta puuttui jotakin, mitä minulla on nyt. Minulta puuttui hän ja ne monet asiat joita hän elämääni tuo. Itseasiassa tasan vuosi sitten hän kommentoi kuvaani instagrammissa. Muistan kuinka erikoiseksi tunsin oloni, kun tämä KUNNIOITETTAVA JA KUUMA VANHEMPI OPISKELIJA kommentoi MINUN kuvaani. Vaikka en ollutkaan kommentista kovinkaan otettu, oli se silti jännittävää. Silloin mietin aikalailla ensimmäisiä kertoja mitä hän minusta ajattelee. Oikeastaan vähän jopa pelkäsin. Enkä olisi pienessä päässäni osannut kuvitellakkaan, että vuosi tästä päivästä ja hän on tärkeintä elämässäni. Sinä päivänä kiersin kirppareita, kävin lautailemassa, parturissa, makoilin kotona ja toivoin jotain pysyvää. Ja tänä sateisena päivänä, minulla on pysyvää, minulla on hän jota ikävöin, kun hän ei ole vieressäni. 

'' if the sky would fall I survived it all because of you''

Kävelimme Tampereella ja kun tartuit käteeni kaikki tuntui niin hyvältä. Kylmä ei haitannut minua lainkaan. Ajaessamme kotiin, käteni rummuttaessa reiteäsi vasten radion tahtiin, onnellisuus yhtäkkiä väreili hennosti lävitseni. Salaa kyynel(muutamakin) valui poskeani pitkin, kun muistin sinun lähtevän aamulla. Yöllä pelatessamme korttia ja meidän nauraessamme minulla on niin hyvä olla. Se on jotakin sellaista, mitä ei osaa selittää. Kaikki stressi vaan kaikkoaa hetkeksi. Eikä ole mitään parempaa, kun nukahtaa ja herätä vierelläsi. Pysy siinä.

''sun kanssas vain liitää yli tomuisten kattojen''

Aamulla, kun heräsin päätäni särki. Olen ollut vähän kipeänä, mutta tänäkin ammuna olin onnellinen siitä, että sain herätä hänen vierestään. (Vaikka kurkku kipeänä hän kuorsasikin melko kovaa) Edellisviikoilla oon ollut vähän suruisa ja ahdistunut, mutta nyt oon mielestäni ollut aika iloisa. Ehkä se johtuu siitä, että oon saanut huomaamattani selvitettyä joitain asioita mun päästäni puhumalla. Oon myös onnellinen siitä, että on syksy. Nyt on syksy ja minulla on hänet. Aikalailla vuosi sitten mä uskalsin vaan salaa unelmoida siitä, että hän olisi minun. Voisiko mikään oikeastaan olla paremmin? Aina kai jokin voisi, mutta mä en ala niitä miettimään. Nyt olen onnellinen. Istun pehmeässä hieman kutittavassa villapaidassa juoden teetä, katsellen hänen ja minun = meidän kuvimme ja hymyillen kuuntelen Olavi Uusivirtaa. Ainiin, tiistaina juttelin kahden söpön vanhuksen kanssa. (Jos niin saa sanoa?)