''en halua mennä, mutta en voi muutakaan''

Kreetalta eilen palattuani, lupasin itselleni ainakin kaksi asiaa.

-Matkustan tulevaisuudessa enemmän (varsinkin etelään)

-Syön parempaa ruokaa Suomessakin

nyt sattuu

''pussaisitko mun kaa, vaikka oisin vatsataudissa?''

Mistä sen voi tietää milloin pitää juosta päin ja milloin juosta pois? Hassua on, kuinka pienessä hetkessä voi tuntea itsensä niin tyhjäksi ja sitten taas niin kylläiseksi. Olen niin ääripäästä toiseen hukkuva ja hän on niin kaunis. Huomenna alkaa koulu, mun kahteen maailmaan tulee kolmas lisää ja koitan saada itseni tasaantumaan. Tiedän, että nyt on hyvä näin, mutta ei mikään riitä mulle. Mikään ei riitä, jos en riitä itselleni. Mun loman vikapäivä oli hyvä ja uskon, että se ennustaa jotain sametinpintaisen hienoa.(Kuulostaapa kornilta) 

''tässä oon ja sun katseesees mä antaudun''

Ihanat neljä päivä Tallinnassa. Ensimmäisenä päivänä olisin voinut vaan istua kadun kulmassa ja tuijotella iloisesti naureskelevia ihmisiä ja katsella katutaiteilijoita. En voinut olla  heittämättä kolikoita heidn hattuihinsa! En voinut olla hymyilemättä, kun iloisesti rämpyttelevät klopit lauleskelivat kaduilla.
Toisena päivänä olin ikävän kourissa yhden luo. Samoin kolmantena ja neljäntenä. Silti oli ihanaa, usein uppouduin ajattelemaan millaista olisi asua Tallinnassa. Vähän ehkä salaa tahtoisin, mutta varmaan vaan kesäisin. Vähän uppouduin myös miettimään mitä tekisin jos yksi olisi ollut mukanani. Näin myös ensimmäistä kertaa unta sinusta, ihan kuin kirjottaisin tätä tekstiä hänelle. Se vaan tuntuu luontevalta.
Minä kun olin aivan varma, että tänä kesänä en tuntisi näin. Ajattelin, että tänä kesänä kukaan ei tuntuisi tältä. Ajattelin, että kaikki tuntuisivat ihan kivalta ja niin on ihan hyväkin. Ajattelin ehkä, että olen hauras. Nyt haluan vain, että tulet luokseni. Haluan, että kukaan ei näe minusta näitä ajatuksia, nutta samalla haluan soittaa sinulle keskellä yötä ja kertoa, että puren huultani joka kerta yöllä, kun herään ja ajattelen sinua. Yksi yö vielä.

''mullonikäväsua on ainut rivi jonka valmiiksi saan''

Alku kesästä mulla ei ollut kesä- eikä lomafiilis, nyt mulla on molemmat. Mun kesä on ollut niin ihana ja ikimuistonen, että voisin kirjoittaa siitä monisivuisen kirjan ja kerrankin mulla olisi sellainen olo, että joku voisi lukea sen tylsistymättä. Oon niin ylpeä kaikesta, enkä haluaisi vaihtaa sekuntiakaan. Vaikka ei kaikki ole niin hienoa ollut ja joitain asioita voisi ehkä katua, mutta en kadu. Ainakaan tällä hetkellä. Oon tehnyt niin paljon asioita ja tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut itseluottamusta. Oon käynyt monilla ihanilla picnikeillä, ajellut autolla yömyöhään, pelannut jalkapalloa, ollut sukulaisilla, lojunut pihalla läpi yön kuunnellen musiikkia, nukahtanut kauniisiin käsiin, ikävöinyt, käynyt muutamalla keikalla, nukkunut teltassa, suudellut Olavi Uusivirran laulaessa taustalla ja viettänyt elämäni yhden parhaista viikonlopuista ruisrockissa! Oon kerrankin tehnyt niin paljon asioita mitä ennen vain suunnittelin. Viikon päästä lähden Viroon ja sen jälkeen parhaanystävän luo ensikertaa koko kesän aikana, enkä malta odottaa sitä tunnetta, kun saan sanoa ihan mitä mieleen tulee ja itkeä onnesta, kun tää ikävä vihdoin loppuu. Tänäkin yönä mä aidosti pidän mun elämäntavasta, vaikka päätinkin ennen kesää etten käytä tätä kesää liikaa ikävöimiseen, niin pakko myöntää että nyt mulla on parhaankaverin lisäksi yhtä toistakin ikävä.

Ps. Mun täytyisi kirjoittaa useammin, tulee niin vapautunu ja ilonen fiilis!

'' if the sky would fall I survived it all because of you''

Kävelimme Tampereella ja kun tartuit käteeni kaikki tuntui niin hyvältä. Kylmä ei haitannut minua lainkaan. Ajaessamme kotiin, käteni rummuttaessa reiteäsi vasten radion tahtiin, onnellisuus yhtäkkiä väreili hennosti lävitseni. Salaa kyynel(muutamakin) valui poskeani pitkin, kun muistin sinun lähtevän aamulla. Yöllä pelatessamme korttia ja meidän nauraessamme minulla on niin hyvä olla. Se on jotakin sellaista, mitä ei osaa selittää. Kaikki stressi vaan kaikkoaa hetkeksi. Eikä ole mitään parempaa, kun nukahtaa ja herätä vierelläsi. Pysy siinä.

''sun kanssas vain liitää yli tomuisten kattojen''

Aamulla, kun heräsin päätäni särki. Olen ollut vähän kipeänä, mutta tänäkin ammuna olin onnellinen siitä, että sain herätä hänen vierestään. (Vaikka kurkku kipeänä hän kuorsasikin melko kovaa) Edellisviikoilla oon ollut vähän suruisa ja ahdistunut, mutta nyt oon mielestäni ollut aika iloisa. Ehkä se johtuu siitä, että oon saanut huomaamattani selvitettyä joitain asioita mun päästäni puhumalla. Oon myös onnellinen siitä, että on syksy. Nyt on syksy ja minulla on hänet. Aikalailla vuosi sitten mä uskalsin vaan salaa unelmoida siitä, että hän olisi minun. Voisiko mikään oikeastaan olla paremmin? Aina kai jokin voisi, mutta mä en ala niitä miettimään. Nyt olen onnellinen. Istun pehmeässä hieman kutittavassa villapaidassa juoden teetä, katsellen hänen ja minun = meidän kuvimme ja hymyillen kuuntelen Olavi Uusivirtaa. Ainiin, tiistaina juttelin kahden söpön vanhuksen kanssa. (Jos niin saa sanoa?)

''tunteihin on helppo eksyä''

oli kaunis päivä. Aurinko paistoi ja meillä kyläili illan ajan kaksi ihanaa tyttöä, joiden viime vierailusta on muuten aivan liian kauan. Olisin halunnut pyytää anteeksi, että en ole pitänyt tarpeeksi yhteyttä, mutta en osannut sen kaiken iloisuuden keskellä. Kuitenkin, anteeksi. Olisivatpa jääneet yöksi, olisi ollut ihana viipyillä siinä iloisessa puheensorinassa ja niissä iloisissa hymyissä. Mä makaan sängyllä ja tuijotan ruutua. On aivan liian hiljaista. Nyt kone soittaa hiljaista musiikkia ja raksuttaa tinnityksen päälle, joka soi korvassa pistävänä.

''näen hetken sun ääriviivasi''

Yritin kirjoittaa ääripäästä toiseen menemiseen. Jäin kuitenkin jumiin, kun yritin miettiä pintaa syvemmälle. Tuijotampa hetkisen tätä ruutua ja mietin mistä kirjoitan.

No nukuin huonosti ja pyörin puolikkaan yön, välillä silittelin hänen tukkaansa ja toivoin salaa, että hän heräisi. Aamulla sängyssä mietin pääni sisällä olenko pahalla vai hyvällä päällä. Hetken mietittyäni päädyin jälkimmäiseen vaihtoehoon. Koulua oli vain muutama tunti. Puolessavälissä kävely matkaani linja-autoasemalle tajusin, että kamerani jäi asuntolalle. Pienen hetken mietin annanko olla vai otanko riskin myöhästyä bussista. Päätin ottaa riskin ja lähdin juoksemaan takaisin päin. Ehdin bussiin ja olin jopa kaksi minuuttia etuajassa. Pidän bussimatkoista, pidän kun saan olla hiljaa, rentoutua ja katsella jo tutuiksi tulleita maisemia. Nykyään bussit joilla kuljen, ovat aivan täynnä ja se ei totisesti ole kivaa. En jäänyt kotipysäkilläni pois vaan jatkoin tampereelle, mistä pyysin isää hakemaan.(Pelkästään vain siksi, että en jaksanut yrittääkkään tunkea ihmistäyteisen kapean käytävän läpi kassini kanssa.) Onneksi päätepysäkki oli isän työmatkan varrella. Illan vietin mummilassa ja join monta kuppia teetä, lueskelin vähän ja lämmittelin ihana koira sylissäni. Minulla oli mukavaa. Istuin rannassa ja muistelin edellisten syksyjen iltoja. Sitä, kun kävelin hämärässä, kengät kädessäni ja sitä, kun katulamput vähän räpsyen syttyivät ja hengitys melkeinpä vähän huurusi. 

''edes painovoima ei voi estää''

Olen ollut hiljainen. Katsoin Viron säätietoja ja mietin millaista hänellä on olla. Kerroin viestillä, että ikävöin. Hän on kauempana, kun yleensä.  Mitä enemmän mietin, sitä enemmän ikävä sattuu. Yritin miettiä helpottavia tekijöitä. Kuten, että käveli hän kuitenkin samassa kesäyössä, saman taivaan alla kanssani.
Olen vaan, annan ajan valua, menee se sitten hukkaan tai ei. Työnnän ahdistuksen pois ja yritän olla huoleton. Kävelen kesäyössä ja annan kenkien kastua, välittämättä siitä. Kerään kukkia käsiini, että minulla on jotakin näpräiltävää. Pian heitän ne ojaan. Kävelen Greg Laswellin hiljaa soidessa kännykästäni hiekkatietä pitkin. Mietin sanoja, vaikka olenkin Englanninkielessä lähes nolostuttavan huono. Säpsähdän, kun pieni lintuparvi lennähtää ilmaan. Yritän saada kiinni sumusta tietäen, että se on mahdotonta. Annan kilometrien kertyä. Keskityn valokuvaamiseen. Astelen hieman musiikin tahdissa. Hiljaa, pieniä askeleita. Nyt alkaa ukkostaa.

''valkoinen on mieli, joka kuvia liimaa kiinni''

Mä kirjoitan nyt vain perhereissusta. Vaikka ruisrockista kirjoittaminen tuntuisi paljon luontevammalta, koska siitä on vain päivänverran. Kirjoitan siitä vasta, kun saan joltakin muutaman kuvan sieltä. 

Oltiin kaksi yötä perheen kesken Lohjalla ja Porvoossa. En muista, koska oltaisiin oltu ihan vaan nelisteen jossakin reissussa. Aina on joku kaveri tai tuttavaperhe ollut mukana. Toisaalta oli kiva olla näin, sain olla se nuorin, jonka ei tarvitse huolehtia yhtään mistään. Porvoon vanhakaupunki oli kaunis, olisin voinut jäädä sinne pidemmäksikin aikaa ja valokuvata niin paljon kuin sielu sietää. Kun kävelin niillä kapeilla vanhoilla mukulakivisillä kaduilla, inspiroiduin hurjasti. En muista, koska viimeksi olisin inspiroitunut noin paljon jostakin. (Okei, jos yhtä tyttöä ja musiikkia ei lasketa.) Näin myös yhtä koulukaveria ja hänen kavereitaan. Istuskeltiin yhden luona kahvilla ja katselimme televisiota, sielä oli myös oikein siliteltävä koira josta kovasti pidin. Yöllä mä vihkooni kirjoitin ja kirjoitin, eikä siihen meinannut tulla loppua. Kirjoitin kauniista Porvoosta, jota mä vielä tulisin ikävöimään ja kirjoitin hänestä, jonka luo minulla oli kova ikävä, niin kova, että melkein sattui. 

''nyt saa avata silmät, ollaan melkein perillä''

Aamupäivästä käytiin ostamassa kaverin kanssa liput ruisrockiin. Eniten odotan, että saan olla lähes hukkuimaisillani Olavi Uusivirran lähes kylmiä väreitä tuottavaan ääneen. Ne biisit tuovat mieleeni monia huolettomia ja ei niin huolettomia kesäiltoja parin vuoden takaa. Monista uusimmista kappaleista mun mieleeni tulee kuitenkin minä ja hän, eli me, meidän onnemme. Meidän yhdessävietettyjä aamuja, päiviä, iltoja ja öitä. Se, kun mä nukahdin hänen syliinsä asuntolan sohvalla. Se meidän yhteinen kävelyretki, joka oli ehkä tarkoitettukin käveltäväksi hetkeksi eksyksiin. Se, kun hän kesken koulupäivän toi minulle kukkasen, jonka mä asetin korvani taa. Se, kun syötiin kevään ensimmäiset jäätelöt ja juteltiin meistä. Sen jälkeen halattiin ja mun poskille tipahti taas salaa yksi onnen kyynel. Se, kun hän odotteli bussiasemalla kotiin lähtevää bussia ja mä lautailin lujaa hänen luokseen, että näen hänet vielä kerran ennen seuraavaa viikkoa. Se, kun sä raapustit meidän nimikirjaimet vanhan venevajan seinään. Moni Olavin biisi, muistuttaa minua kaikesta tästä ja paljon muustakin. Moni Olavin biisi saa minut muistelemaan, ikävöimään, haaveilemaan yhteisestä tulevaisuudesta ja tajuamaan kerta toisensa jälkeen, kuinka onnellinen olen hänen kanssaan.

 Mä pyöräilin, tallustin kapeaa polkua, jossa pisimmät heinät osuivat mun olkapäihin. Päädyin kauniille niitylle, luin kirjaa, join mehua ja keräsin kukkia. Kukkia kerätessä mä lauleskelin huolettomana, kuuntelin poikasiaan suojelevan fasaanin ääntä, ja mietin, kuinka onnellisuus huokui minusta.

''sä heräisit siinä mä oisin ja sanoisin kulta''

Olin kaksi päivää ja yön Turussa. Voisin kirjoittaa pitkästi kaikesta siitä, voisin kirjoittaa museoretkistä, meren rannasta, maailman parhaimmista patongeista, iloisista ihmisistä, jotka saivat mut haaveilemaan ja miettimään häntä. Näin onnellisia pareja istumassa puistossa ja mä näin hänet ja minut siinä. Hän ei kuitenkaan ollut siinä. Mulla oli ikävä, hyvällä tavalla ikävä.

Mä en kirjoita enempää Turun reissusta, nyt ei tunnu siltä. Ilman sua mun lähellä, joskus tuntuu niin, niin yksinäiseltä. Ei sitä osaa selittää. Tuntuu, että jotkut laulujen säveltäjät ja sanoittajat ovat tunteneet samalla tavalla. Tiedän, en ole yksin. Hän on, mutta ei vieressäni. Kun kuuntelen muutamaa biisiä vuorotellen, kuulen heti alusta asti yksinäisyyden ja ikävän. Mä tahdon painautua häneen tiukasti kii ja olla päästämättä irti. Mä en tahdo, että meidän välissä on mitään. Mun sydän on täynnä kliseisiltä kuulostavia lauseita ja ikävää. En tiedä, nähdäänkö me pian vai kohta, mutta se aika tuntuu liian pitkältä. Mä en ole nyt siinä mihin kuulun. Mä voisin mennä katolle istumaan, odottaa vaikka kokoyön. Odottaa tähdenlentoa, kun näkisin sen, sulkisin silmäni ja toivoisin sinut tänne, tai minut sinne, tai meidät ihan mihinkä vain. Haluan tallettaa meidän jokaisen hetken ja piilottaa ne, niin ettei mikään voi niitä hukuttaa.