''aurinko alkoi sarastaa, antauduin''

Alan hahmottaa mitä haluan elämältä nyt. Oon tehnyt asioita, mitkä tuntuu oikeelta. Oon elänyt niin, että on ollut enemmän hyvä olla, kun joskus muulloin. Suoritan velvollisuuksia, mutta keskityn paljon muihinkin asioihin. En keskity stressaamiseen, vaikka on ilta ja koulut on juuri alkanut. Tykkään siitä, että muutun. Tykkään siitä, että tiedän pystyväni olemaan sellainen, millainen olen ja olemaan vielä onnellinenkin niin. On ihana oppia kokoajan niin paljon uutta itsestään ilman, että antaa sen sekottaa. 

Yleensä kirjoitan asioita, mitkä vaivaa mun mieltä, tai asioista, mistä haluan jotakin muistiin. Seuraavaa mun ei tarvitse kirjoittaa kummastakaan syystä. Luulen, että en unohda sitä tuntemusta vaikken siitä mihinkään kirjoittaisikaan. Sitä oloa, kun maattiin vierekkäin yön kylmäämällä kalliolla sun kotisi vieressä. Sirkkojen siritys kuului lujaa ja sanoit, että tulee mieleen jokin ulkomaa. Taivaalla oli tähtiä ja mä näytin sulle mikä on otava. Mun oli kylmä, mutta silti kaikki siinä hetkessä oli oikein. Ja tälläkin kertaa, se hetki oli kauniimpi kun miten sen voi edes sanoittaa.

Koululla on ihan kivaa ja asuntolassa on mun paraskaveri, jalkapallo jää väkisin takaa-alalle, vaikka toisaalta en haluaisi yhtään. Välillä kaipasin viikon aikana kotiin ja tulen kaipaamaankin. Mutta se ei haittaa. Mulla on enään vuosi jäljellä ja mä pärjään loistavasti ilman, että hoen sitä. (note to myself)