Mun aikaa valuu liikaa hukkaan. On epämukavaa huomata omia defenssejään. Kankaanpäässä en tee mitään, mun päivä menee koulussa, sängyllä ja lattialla makoilemisessa, syömisessä ja puhelinta selaillessa, siihen puhumisessa ja ikävöimisessä. Mulla on taas korvatulehdus, nyt oon onneksi jo voiton puolella. Eilen mua ahdisti olla minä, mutta onneksi hän oli siinä. Eilen oli muutenkin huono päivä, en olisi halunnut päästää mun tyttöä bussiin ilman minua. Luulen kuitenkin, että se eilinen ahdistus oli hyvä, koska tänään olen tehnyt asioita ja elämä on tuntunut hyvältä. Aamulla kävin torilla, päivällä olin mun lempi kahvilassa serkun kanssa ja illalla mun kaveri tuli meille. Vitsi kuinka helppoa oli vaan olla ja jutella ja suunnitella elämää. Ai ja oli myös kuoharia ja pizzaa.
Nyt oon koittanut nukkua jo liian kauan, mulla on ikävä. En malta odottaa seuraavaa iltaa. Oon onnellinen, kun huomaan hänen ilmeestään mitä hän ajattelee. En anna pois sitä mitä saan, tunnen sun hipaisunkin vielä päivien kuluttua mun kasvoilla. Tunnen, kun katsot mua ja jäät kiinni mun kauluspaitaan.
Nyt, kun mietiskelen tarkemmin, ei minua edes pieni paikallaan polkeminen haittaa. Onhan niin ollut ennenkin ja aina joskus kuitenkin löydän itseni liikkuneena.
Viime viikolla oli lunta ja oli kaunista, nyt on vaan vesisadetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti