Tässä mä istun mun sängyllä ja juon glögiä, heikottaa. Heikottaa, mutta silti hymyilyttää. Kaikki on niin irrallaan. Olen taas niin kuin se tyttö kahdeksannelta luokalta. Tavoittelen mahdottomuutta, unelmoin ilman minkäänlaisia rajoja. Haluaisin tehdä sitä ja tätä, enkä mä tiedä aionko estää itseäni. Oli niin ihanaa upota omiin unelmiin, mikään ei estänyt mua, mikään ei satuttanut mua. Kappale, joka soi hiljalleen mun unelmoidessa taustalla, vei eteenpäin. Se vaan vei ja vei. Uskon sittenkin maailman kauneuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti