Torstaina päivällä menin bussilla hakemaan tyttöäni Tampereelta. Oi mä olin niin onnessani. Kolmena viimeisimpänä aamuna, kun heräsin, vieressäni ei ollutkaan vaan seinä. Vieressäni oli hän. Oli ihana saada illalla käpertyä hänen kainaloonsa ja kuunnella sitä suloista tuhinaa, joka hänen nukkuessaan kuuluu. Oli ihana puhua meistä. Oli ihana kuunnella, kun hän nauraa meidän tyhmille jutuillemme. Oli ihana nähdä, kun hän hymyilee. Oli ihana tuntea hänen lämpönsä. Voisin jatkaa tuota listaa pitkälle.
Lauantaina käytiin Tampereen prideillä marssimassa. Tänään mä saatoin hänet juna-asemalle. Katsoin, kuinka kaunis hän oli kukkamekossaan, suukotin hänen kaulaansa ja halasin. Olisin tahtonut jäädä siihen halaukseen pitkäksi aikaa, mutta oli juostava karkuun mun kyyneleitä. Olen tehnyt niin koko loppu päivän. Lähdin potkimaan jalkapalloa ja hommasin tekemistä huomiselle. Mutta nyt, mä annan parin kyyneleen karata poskilleni, vaikka tiedän, että pian pääsen taas hänen luokseen. On niin tyhjää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti