''hiljaisia katseita, me ollaan''

Eipäs olla, koska ei ole meitä. On minä ja on hän, tasan niinkuin ennen meitä. Voinko mä edes kirjoittaa hänestä vai pitäiskö mun kirjoittaa siitä. Pitäiskö mun kirjoittaa ollenkaan? Mietin kysymyksiä, joihin tiedän vastauksia. Kysymyksiä, joihin luulen tietäväni vastauksia ja kysymyksiä joihin en tiedä, tai edes luule tietäväni vastausta. Luulen että niihin ei edes ole vastausta. Mielessäni mä voin vielä lausua ''me'' Mitä mä edes siitä hyödyn. Ehkä mä vain sillä lisää satutan itseäni. Mun ajatukset on aivan sekaisin. Tai niin mä ainakin uskottelen itselleni. En halua jäädä, enkä halua lähteä. En halua olla kanssa, en halua olla ilmankaan.