Koko viikon mulla oli kovasti sanottavaa. Vähän sanoja, mutta niin voimakkaita. Kerran mä olen sen hänen ihollensa salaa kirjoittanut, mutta nyt mä sanoin sen aivan ääneen, mitään salaamatta. Painauduin häntä vasten vielä hetkeksi, vaikka oli kiire viimeiseen bussiin.
Katselen kun aurinko paistaa ja odotan päiviä ja öitä kanssasi, vaikka ne juoksevatkin niin nopeasti ohi ja taas on seuraava päivä ja seuraava yö. Pian on kesä, vaikka pelottaisi, mä odotan sitä. Ensimmäistä kesää hänen kanssaan. Eikä mua edes pelota, jännittää. Mä kuitenkin uskon, että vaikka oltaisiin lintuja, lennettäisiin yhdessä samassa parvessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti