Tänään mä istuin bussissa, matkasin kotiin Helsingistä. Katselin ikkunasta auringonlaskua. Kun taivaanranta heijastui kauniisti järven sulalle kohdalle ja teki vedestä vienosti auringonlaskun värisen, mä ikävöin häntä lisää. Mä tiedän, että näen hänet huomenna, mutta se ei estä mua ikävöimästä hiljaa. Kun oranssihtava auringonvalo tuli koivukon lävitse ja sokaisi hieman mun silmiä, valon lisäksi myös kauneudellaan. Mä toivoin että hän olisi nähnyt tuon kauneuden mun vieressäni. Kun kuuntelin biisejä, jotka salaa mielessäni omistin hänelle, mä annoin itseni uppoutua kaipaukseen. Jota en huomenna tunne.
Nyt kun istun kotona, mä yliajattelen taas. Mä menen jo nukkumaan ja samalla koitan harjoitella ajattelemista vähän rauhaisammin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti