''against all odds, we’re still here''

Viikonloppu oli kivalla mökillä keväistä irrottelua, huolettomia hetkiä, päivän vaihtumista yöksi, nauravia ihmisiä, ikkunasta näkyviä tähtiä ja käpertymistä onnellisena peiton alle hänen viereensä. Hänen, joka on minun.

ilman unelmia suuri osa hienoista asioista jää tekemättä.

''hitaalla taivaalla liikkuvat pilvet''

Kaikki on ihan hyvin, kun mä ajattelen poikaa huolettomana juoksentelemassa keväisellä kukkaniityllä, jossa kukat ovat juuri aukeamaisillaan. Kuitenkin ne ovat vielä kiinni. Kuinka pellavainen tukka hulmuaa kauniisti vienossa tuulen vireessä. 

'take me somewhere, i want to go''

Tänään mä istuin bussissa, matkasin kotiin Helsingistä. Katselin ikkunasta auringonlaskua. Kun taivaanranta heijastui kauniisti järven sulalle kohdalle ja teki vedestä vienosti auringonlaskun värisen, mä ikävöin häntä lisää. Mä tiedän, että näen hänet huomenna, mutta se ei estä mua ikävöimästä hiljaa. Kun oranssihtava auringonvalo tuli koivukon lävitse ja sokaisi hieman mun silmiä, valon lisäksi myös kauneudellaan. Mä toivoin että hän olisi nähnyt tuon kauneuden mun vieressäni. Kun kuuntelin biisejä, jotka salaa mielessäni omistin hänelle, mä annoin itseni uppoutua kaipaukseen. Jota en huomenna tunne.

Nyt kun istun kotona, mä yliajattelen taas. Mä menen jo nukkumaan ja samalla koitan harjoitella ajattelemista vähän rauhaisammin. 

''in you i hear a song''

Hänen kanssaan minulla on niin hyvä olla. Putoan ja musta tuntuu, että mun on turvallista laskeutua. Yöllä mä saatoin herätä vain vilkaisemaan häntä. Yöllä mä saatoin herätä kauniiseen lauseeseen pääni sisällä. Mun piti kirjoittaa se ylös. Mun piti kirjoittaa niitä ylös. Meni monta sivua mun vaaleanpunaisesta vihkosta. Lauseisiin, joita tuli mieleen mun katsoessa häntä. Välillä mä heräsin vain hipaisemaan häntä. Välillä mä en nukahtanut. Välillä mä jäin hereille. Se ei minua haitannut. Koska hän on hän.

Huomenna mä lähden Helsinkiin.

''kun on kevät ja kevät kutsuu sua''

Mä olin kuuntelemassa kevään ääniä. Ne on joka vuosi samanlaisia. Mutta mä kuulen ne jokapäivä eritavalla. Oli kaunista kävellä pellolla ja nähdä kuinka aurinko kovasti lämmittävillä säteillään sulattaa viimeisiäkin lumia. Ihminenkin voi tehdä niin, sulattaa toisen. 

''Älä juokse mun luota

Kun on kevät ja kevät kutsuu sua,

Älä kuuntele niitä.

Lumi sulaa, ja sulaa

Kylmä sydän rinnassa.

On ovi auki meet siitä.''

''Etsinnät jo tuloksettomiksi kauan sitten todettiin''

Sattumalliset kaksi päivää. Satunnainen tapahtuma, se mikä tapahtuu odottamatta, ennalta arvaamatta, aikomatta tai suunnittelematta. Onnellinen, outo on sattuma. Tai niin mä sanoisin. Mä tykkään käyttää sanaa sattuma. Käytän sitä paljonkin mielessäni. Monta kertaa päivässä mulla käväisee mielessä se sana. Se käväisee niin nopeasti, ettei sitä ehdi tajuta. Mutta kun sitä pohtii, sen saa kiinni. Maanantaina mä mietin sitä sanaa paljon. Hiljaa mielessäni, koska on niin kiva pohtia syvällisiä, ilman että kukaan huomaa. Niin että luullaan että mietin vain pinnallisia asioita. Kun miettii jotain sanaa liikaa, unohtaa sen merkityksen. Maanantai aamuna mulla kävi niin bussissa. Mun piti selittää se mielessäni itselleni selkeästi. Toistin sen saman sanan mielessäni monta kertaa. Tajusin, että alkumatkasta mun vieressäni rennosti pukeutunut nainen kuunteli täsmälleen samaa kappaletta kuin minä. Täsmälleen samaan aikaan. Täsmälleen löysin kappaleenkin sattumalta, senkin mä mieleeni muistutin. Ei, sen biisin löytäminen oli nii mukava sattuma, että muistin sen muistelemattakin. Siinä oli jo kaksi sen aamun sattumista. Kolmas sattumakin tuli sattumalta. Mun edessä istui mies, jolla oli koira. Koira lepuutteli pitkiä koipiaan bussin käytävällä. Katsoin heti, että ompas pitkät koivet. Aivan kuin minullakin. Silmäilin koiraa, huomasin sen tassussa kaljun kohdan. Mun oli pakko kumartua vähän. Ihan vain vainvihkaisesti muka nostamaan tumppua, että mä nään tarkemmin. Ei kaljussa kohdassa ollut arpea. Jos koiralla olisi pohje, kalju kohta olisi ollut pohkeessa.Naurahdin, koska mulla on täsmälleen samassa kohdassa iso mustelma. Mielessäni ei pyörinyt enään mitään muutakuin sana ''sattuma''. Se sai mut melkein hörähtelemään ääneen. Yritin löytää runoja sattumasta. En löytänyt mitään silmään pistävää. Paitsi lauseen, jonka en usko liittyvän kyseiseen sanaan tippaakaan. ''Puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle''  Ehkä sekin oli vain sattumaa. Enkä mä taaskaan muista, mitä se edes tarkoittaa. Mä vaan halusin kirjoittaa. 

 Taphatui eilenkin asioita, joita mä pidän sattumina. Mutta niistä mä kirjoitan vain omaan pikkuruiseen vihkoseeni. Iloisesti hymyillen illalla mä kirjoitan. On tässä parissa päivässä ollut muutama kyynelkin, mutta mä olen silti iloinen.