Tänään Suvi lintsasi koulusta ja tuli Tampereelle. Ensin pyörittiin koskarissa. Ihan sananmukasesti pyörittiin, kumpikaan ei tiennyt mihin mentäis. No sit me suunnattiin jäätelölle, annos oli mulle liian pieni mutta Suvista se oli liian iso. Sen jälkeen mentiin leffaan, meillä meni jonkin aikaa että löydettiin sopivaan aikaan menevä leffa. Lopuksi päädyttiin leijonasydämeen. Se oli hyvä, vaikkakin kummankin mielestä siinä oli liikaa väkivaltaa. Hyvä että kerittiin koko elokuvaan kun valittiin niin kauan mitä herkkuja otetaan. Sen jälkeen mentiin mäkkärille jossa Suvi otti hampurilaisensa väliin kasvispihviä. Mikä oli täysin hyi ja päätyikin roskikseen. Sitten me vaihteen vuoksi pyörittiin taas hetki ja sitten mun pitikin lähteä ja jättää Suvi oman onnensa nojaan. Ensi kerraksi sovittiin että mennään Forssassa leffaan. Saa nähdä mitä siitäkin tulee! Joka tapauksessa oli kiva nähdä Suvia ja toivottavasti nähään pian uusiksi. Ihana typy! Ps. Yritin kyllä saada Suvista kuvaa mutta jostain syystä hän onnistui aina piilottamaan naamansa. Sain mä sentään kuvan sen selkäpuolesta, melko saavutus sekin.
torstai 24. lokakuuta 2013
''can you read my mind?''

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti