tiistai 6. tammikuuta 2015

''What a day for feeling alive, want a little more time''

 Oon ollut tosi elävä ja huumassa. Tuntuu, että viimeiset kaksi viikkoa oon vaan mennyt ja mennyt. Toisin, kun mun kamera joka on jämähtänyt täysin laatikkoon ja se vähän harmittaa. Uudenvuoden vaihteen olin Raumalla, että mä nautin siitä kaikesta lentelystä. On niin hyvä nojailla tuntemattomiin ja jutella kaikkea maan ja avaruuden välistä. Aamulla oli hyvä käpertyä ihanien ystävien kanssa peiton alle ja nukahtaa kylkikyljessä. Tein mä myös pari uudenvuoden lupausta, joista toisesta jäi jäljelle vaan kaunis ajatus ja toisen aijon pitää.
Helsingissä oli kotoisaa, mistä olin hämmentynyt. Ajattelin, että ne kadut olisi aivan liian suuria mulle. Ei ne ollut. Niin paljon uusia kasvoja ja ihana viikonloppu niin ikävöidyn tytön kanssa! 
Mun rahat alkaa olla matkustamisesta ja shoppailusta lopuillaan, mutta eipä se haittaa. Olen iloinen junassa ja bussissa istumisesta ja uusista vaatteista.
Ainiin ja talvi on kaunis, joulukin oli hyvä. Sain söpön pienen ukulelen. Tänään bussia odotellessani ja auringon hohtaessa lumea vasten, kylmyys ei haitannut lainkaan. Oon huidellut kamalasti. Onneksi parin luona on ollut paikka unohtua, olla ja rauhoittua. Loppuillan aijon rauhoittua kotosalla. Niinjoo ja loistokasta uuttavuotta!