Pitäisin lumen sateesta, jäätyneestä nenänpäästä, lämpimästä takkatulesta ja siitä, kun liukastuu ja kaatuu ja siitä, että hän olisi tässä. Eikä edes haittaa vaikka kaatuminen vähän sattuisikin. Voisi vaan naureskella hysteerisesti, mutta ei. Ei, koska ei ole lunta, eikä oikeastaan edes pakkasta. Alan pikkuhiljaa luopua toivosta valkoista joulua kohtaan.
Kuitenkin ilman luntakin mun viikonloppu oli ihana, on vaan niin hyvä olla hänen kanssaan. Kun hän makasi pää sylissäni tänään, toivoin, että se muutaman minuutin ruokalepo olisi kestänyt iltaan asti, mutta hänen piti lähteä. Mulla on niin tyhjä olo ilman häntä. Mun vieressä on tyhjä tila, joka pysyykin tyhjänä ainakin ensi viikonloppuun saakka. Onneksi mun villapaita edes tuoksuu hänelle. Tunnen oloni niin säälittäväksi, mutta minkä mä sille voin. Oon vain yksi hömelö unelmieni kanssa.(En tiedä sopisiko tollo kuitenkin hömelön tilalle?) Näin muuten viikolla muutamiakin tähdenlentoja ja joka kerralla toivomukseni oli sama. Päätin kuitenkin, että jos ensi viikolla niitä vielä näkyilee, aion toivoa muutakin.
Mulla ei ole oikein ollut aikaa kirjoittamiseen. En ole kirjoittanut mitään mihinkään. Onhan mulla oikeasti ollut aikaa, mutta jostain syystä tuntuu, että ei ole. Aion tehdä nyt asiaan muutoksen, huomaan heti, että asiat eivät lähde päästä millään, kun en ole vellonut niitä paperilla.
